Rautaa, rahkaa ja mielenrauhaa

Vuoden päästä markkinoille tulee uusi vallankumouksellinen ruokatuote: pilleri, joka sisältää ihan kaiken ihmisen tarvitseman ravinnon tiivistettynä yhdeksi kapseliksi. Proteiini, hiilihydraatti, rasva, kuitu, vitamiinit ja kivennäiset kaikki siististi yhdessä helposti nielaistavassa paketissa. Tutkimusten mukaan kapselin sisältö on ihmiselle kaikin puolin optimaalinen: ottamalla painokiloihin suhteutun määrän kapseleita päivässä oikeaan aikaan nautittuna ihminen pysyy terveenä, hoikkana ja tyytyväisenä kaikin puolin. Mitään muuta ei tarvita. Onneksi tämä ei ole totta, ainakaan vielä. Vaikka ravintoaineet olisikin mahdollista puristaa yksittäisiksi pillereiksi, on jokaisen ihmisen henkilökohtainen ravinteiden tarve sen verran erilainen, että yksittäistä kaikille sopivaa ratkaisua voi olla jopa mahdotonta työstää. Toisekseen – mitä menettäisimme, jos ruoka vietäisiin meiltä pois? Mistä jäisimme paitsi, jos syömisen sijaan ravinto kutistettaisiin polttoainepilleriksi? Ollessan

Erään laihdustuskuurin jälkeen: ainakin yhden mittarin mukaan onnistunut projekti. Pahoittelen klikkiotsikkoa, mutta pian on taas aika, jolloin jokaisessa lehdessä on samanlaisia otsikoita. Samalla varmuudella kuin talvi yllättää autoilijat joulukuussa, läski yllättää suomalaiset viimeistään maaliskuussa. “Vielä ehdit bikinikuntoon kesäksi” - “Syö näin ja laihdu”... Klikkiotsikot lupaavat helppoja keinoja päästä mahan alueelle kertyneestä flädästä, lisäainevalmistajat myyvät purkkitolkulla milloin mitäkin savesta männynkaarnaan, kunhan ruokahalu ja makeanhimo katoavat ja laihdut “pysyvästi” viisi kiloa. Eikä läskinsulatus tähän lopu: kuntoiluvälineitä, kursseja, kirjoja, lääkkeitä, apuvälineitä - mitä tahansa myydään laihdutustuotteena - ja se, joka ei uskalla kyseenalaistaa, ostaa hinnalla millä hyvänsä saavuttaakseen ihannepainonsa. Hetkinen. Kusetetaanko meitä? Voisiko olla parempia keinoja saavuttaa se, mitä haluamme? Ja mitä yleensä laihduttamisella tavoittelemme?

Blogini ensimmäiseksi varsinaiseksi aiheeksi valitsin asian, joka on vaivannut mieltäni jo tovin, nimittäin ikääntymiseen liittyvät mielikuvat ja odotukset. Jo 30-vuotiaana koin olevani vanha. Siirtymä kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen tuntui hankalalta, nuoruuden lopulta. Minua vanhemmat naureskelivat puheille vanhuudesta: ethän sinä vanha ole, nuori vielä. Neljänkymmenen raja tuntui yhtä hankalalta. Nyt ensimmäiset vanhuuden merkit alkavat tosissaan näkyä kehossa, lähinnä ihon laadussa. Minua vanhemmat ihmiset yhä sanovat samaa: sinä olet nuori vielä… Mietin missä kohtaa minulle lakataan sanomasta samaa, toivottavasti ei lähiaikoina! Toisaalta alle 20-vuotiaat ovat pitäneet minua vanhana jo viimeiset 20 vuotta… Oikeastaan se syy, miksi minua vaivaa suhtautuminen ikääntymiseen, on se, että ikää käytetään liian helposti tekosyynä. Ikä ei saa olla tekosyy sille, että alamme tekemään elämässämme niitä asioita, joista nautimme ja joita haluamme tehdä. Ikä ei koskaan ol

Pipo kertoo asenteen! Täytän syksyllä 42-vuotta. Olen käyttänyt suurimma osan elämääni itseni kehittämiseen monella eri elämän osa-alueella. Minun mottoni jo lapsena oli: “Vierivä kivi ei sammaloidu” ja totisesti olen elänyt mottoni mukaisesti. Monille ihmisille elämäntapani tuntuu hurjalta, minua on neuvottu hiljentämään tahtia, keskittymään olennaiseen ja niin edelleen. Pahimmalta minusta tuntui nuorena kuulla “rajoita vähän”, koska se antoi ymmärtää, että en kelpaa tällaisena kuin olen: hurjana, energisenä, innostuneena ja positiivisena! Minä haluan kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Uskon, että meille on annettu tämä ainutlaatuinen elämä koettavaksi ja elettäväksi. Elämä on lahja, jota ei tule sivuuttaa ylimielisesti! En siis aio rajoittaa enkä kutistaa elämääni muiden ihmisten ahtaisiin standardeihin sopivaksi nyt tai tulevaisuudessa. Ikävuoteni tuovat onnekseni mukanaan myös varmuuden seistä omien valintojen takana, varmuuden puolustaa omia mielipiteitään. Onnekseni elämäs