#vegaanihaaste
Hox! Jos ilmatonmuutoskeskustelu tulee jo korvistasi, hyppää alustuksen yli suoraan tähdellä (*) merkittyyn kohtaan, niin voit lukea siitä, miten aloitan matkani vegaaniatleettina.
13-vuotias tyttö katsoo minua suurin silmin ja kysyy: "Onko totta, että me kaikki kuollaan 25 vuoden päästä?"
Olen kuullut tämän kysymyksen aikaisemmin, hieman eri muodossa.
Vastaan aina samalla tavalla: "Uskon, että me ihmiset ratkaisemme tämän. Me olemme selviytyjiä. Me keksimme kyllä, miten saamme elinympäristömme säilymään elikelpoisena."
En sano mitään muuta kuin sen, minkä todeksi uskon. Lapsesta saakka olen nähnyt ihmisten ahneuden ja välinpitämättömyyden sotkevan yhteisen kotimme. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmeessä sotkemme, rikomme ja hajoitamme. Ja kun joka keväinen koirankakkakeskustelu alkaa, mietin, eivätkö ihmiset todellakaan näe paljon vakavampia ympäritöuhkia: muovia pensaissa, lasinsirua nurmikolla ja asfaltille valunutta öljyä.
Jotenkin on kai helpompi kiinnittää huomiota koirankakkaan, jonka haju seuraa kengänpohjassa kotiin saakka, kuin kaukaisen kaatopaikan ylitsepursuaviin kasoihin. On helpompi vihata tuntematonta koiranomistajaa kuin vaatia itseltään vastuuta omista teoistaan ja olemisestaan.
Lapsena minua nolotti isäni, joka huolehti niin siististä ympäristöstä kuin eläimistäkin. Ympäristöajattelu ei ollut muotia 80-luvulla, ja pulloja kauppaan kantavat vanhemmat olivat noloja. Ihan kuin me muka oltaisiin oltu köyhiä.
Nykyään ympäristöajattelu on niin itsestäänselvää, että tuntuu oudolta heittää sekajätteeseen kierrätyskelpoista jätettä. Maailma on muuttunut, onneksi, mutta onko liian myöhäistä?
Kun lapsi katsoo minua silmiin ja kysyy aidosti huolestuneena, onko maapallo hänelle elinkelpoinen tulevaisuudessakin, minä mietin niitä kaikkia ihmisiä, jotka eivät halua katsoa totuutta silmiin. Vaikka ilmastonmuutos olisikin jokin tieteen väärinymmärrys, se ei silti tarkoita sitä, että meillä on oikeus elää kuin huomista ei olisi. Siivoa jälkesi, pidä ympäristösi siistinä, muuhun et voi vaikuttaa.
Entä ne kiinalaiset? Mitä niistä? Emme voi vaikuttaa kiinalaisiin, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä itse teemme. Voimme näyttää esimerkkiä, näyttää tietä. Voimme tehdä tulevaisuuden, jossa kaikilla on hyvä olla. Ei saastuttava auto, pikamuoti tai kasa kiinalaista muovia tee meistä onnellisia, onnellisuus on sisäpiirin keikka, ei yritetä ulkoistaa sitä tavaraan, jooko?
Noin 15-vuotiaana päätin, että en syö mitään, mitä en voi itse tappaa ruuaksi. Eläinperäisestä ravinnosta syötäväksi minulle jäi kala, maito ja kananmuna. Tämän päätöksen tein puhtaasti eettisistä syistä. Nyt 28 vuotta myöhemmin olen päättänyt kokeilla täysin vegaanista ruokavaliota.
Halu jättää eläinperäiset tuotteet on kytenyt jo pitkään, useita vuosia, mutta en ole uskaltanut lähteä sille tielle ilman, että olen asiaa tarkastellut monesta eri näkökulmasta. Kun 90-luvulla aloin kasvissyöjäksi, ei kaupoissa juuri ollut kasvisruokia. Moni onkin kysynyt minulta, mitä minä oikein syön, kun en syö lihaa. Nykypäivänä valinnanvaraa on enemmän kuin runsaasti: maitotuotteet voi korjata kasviperäisillä "maito"tuotteilla: on kasvimaito, -kermaa, -juustoa ja joka kermaviiliä. On kasvijogurttia ja vanukasta sekä minulle elintärkeää kasviperäistä JÄÄTELÖÄ (mikä on muuten mielestäni hyvää, kokeilkaa vaikka Ben&Jerryn vegaanijäätelöitä!) Kaiken, mitä on tehty lihasta, saa kasviksista tehtynä versiona. Uskokaa pois: nykyiset vegaanimakkarat ovat NIIN paljon parempia kuin 90-luvun kammottavat soija(jauho)nakit.
Syötävää siis on. Mutta entä terveys? Raudanpuutteesta ja IBS vaivoista kärsivänä pelkään ehkä eniten sitä, aiheutanko keholleni enemmän haittaa. Omassa kirjahyllyssäni on kolme kirjaa, joissa vakuutetaan veganismin sopivan myös huippu-urheilijalle lajista riippumatta. Ne ovat hyvin vakuuttavia, varsinkin Vegan Athletes, joka esittelee ja haastattelee kymmenittäin eri lajien menestyneitä vegaaniurheilijoita ympäri maapalloa. (Ja kyllä, eniten heiltä kysytty kysymys on; Mistä sinä saat proteiinia? Öö... kasveista, joista eläimetkin sitä saavat?)
Oman päätökseni kokeilla vegaaniruokavaliota tein lopullisesti katsottuani The Game Changers -dokumentin (saatavilla ainakin Netflixistä, elokuvan kotisivut löytyvät täältä: https://gamechangersmovie.com/ ).
Vegaani voi olla urheilija: terve, vahva, nopeasti palautuva. Veganismi jopa voi antaa etuaseman: kehoamme ei ole suunniteltu lihansyöjäksi. Kasveista peräisin oleva ravinto sisältää enemmän ravinteita kuin eläinperäinen; myös rautaa!
Kasvisruokavalio ei ole niin yksipuolinen kuin uskotaan, päinvastoin. Nykypäivän ihmiset syövät enemmän lihaa kuin koskaa aikaisemmin historiassa. Aiemmin ruokavalio pohjautui erilaisille kasvikunnan tuotteille ja lihaa saatiin harvoin. Nykypäivän ihmiset elävä yltäkylläisyydessä ja silti näännytämme itsemme hengiltä yksipuolisella eläinperäisellä ruualla.
On vain opeteltava katsomaan toisella tavalla, mitä lautasella on. Onko siinä kuollut eläin vai kasvisruoka.
(Tiesittekö muuten, että lohi on yhtä älykäs kuin koiranpentu? Minä en. Laittaa katsomaan vähän uudella tavalla kesäisiä grillilohivartaita, vai mitä?)
No niin. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Tarkoituksenani ei ole syyllistää ketään siitä, mitä hän syö. Kuitenkin haluaisin todistaa sekä itselleni että maailmalle, että voin elää tervettä atleettista elämää ilman, että minun tarvitsee tehdä se jonkun toisen elämän tai tulevien sukupolvien kustannuksella. Siksi julistankin alkaneeksi #vegaanihaaste.
Se alkaa sillä, että selailee vegaanireseptejä ja katselee kaupassa muutakin ruokaa kuin kanaa ja riisiä. Mitä värikkäämpi ruokavalio, sitä enemmän siitä saa elimistölle tärkeitä ravinteita. Eikä tarvitse alkaa kokonaan vegaaniksi; voi syödä kerran viikkossa verilättyjen tilalta pinaattilättyjä. Ei tarvitse olla totaalivalveutunut ituhippivegaani porkkananpurija, voi syödä ihan arkiruokaa, kuten aamulla kaurapuuroa ja jouluna porkkanalaatikkoa. Mitä enemmän kasvisruokaan tutustaa, sen enemmän löytää vaihtoehtoja. Tapamme muuttuvat hitaasti, mutta onneksi ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla, riittää kun muuttaa yhden aterian viikossa.
Minä lupaan päivittää, miten minun vegaanihaasteeni etenee. Tämän viikon olen lähinnä kartoittanut maitotuotteita korvaavia kasvisvaihtoehtoja, koska rahka. on. hyvää. Kananmuna ja kala eivät tuota niin paljon päänvaivaa.
Lupaan kertoa rehellisesti, näännynkö nälkään vai kasvaako haba. Ainakin voin katsoa silmiin jokaista ihimisenalkua, joka haluaa tietää, teemmekö me aikuiset kaikkemme, jotta meidän lapsillamme olisi ihmisille elinkelpoinen planeetta.
13-vuotias tyttö katsoo minua suurin silmin ja kysyy: "Onko totta, että me kaikki kuollaan 25 vuoden päästä?"
Olen kuullut tämän kysymyksen aikaisemmin, hieman eri muodossa.
Vastaan aina samalla tavalla: "Uskon, että me ihmiset ratkaisemme tämän. Me olemme selviytyjiä. Me keksimme kyllä, miten saamme elinympäristömme säilymään elikelpoisena."
En sano mitään muuta kuin sen, minkä todeksi uskon. Lapsesta saakka olen nähnyt ihmisten ahneuden ja välinpitämättömyyden sotkevan yhteisen kotimme. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmeessä sotkemme, rikomme ja hajoitamme. Ja kun joka keväinen koirankakkakeskustelu alkaa, mietin, eivätkö ihmiset todellakaan näe paljon vakavampia ympäritöuhkia: muovia pensaissa, lasinsirua nurmikolla ja asfaltille valunutta öljyä.
Jotenkin on kai helpompi kiinnittää huomiota koirankakkaan, jonka haju seuraa kengänpohjassa kotiin saakka, kuin kaukaisen kaatopaikan ylitsepursuaviin kasoihin. On helpompi vihata tuntematonta koiranomistajaa kuin vaatia itseltään vastuuta omista teoistaan ja olemisestaan.
Lapsena minua nolotti isäni, joka huolehti niin siististä ympäristöstä kuin eläimistäkin. Ympäristöajattelu ei ollut muotia 80-luvulla, ja pulloja kauppaan kantavat vanhemmat olivat noloja. Ihan kuin me muka oltaisiin oltu köyhiä.
Nykyään ympäristöajattelu on niin itsestäänselvää, että tuntuu oudolta heittää sekajätteeseen kierrätyskelpoista jätettä. Maailma on muuttunut, onneksi, mutta onko liian myöhäistä?
Kun lapsi katsoo minua silmiin ja kysyy aidosti huolestuneena, onko maapallo hänelle elinkelpoinen tulevaisuudessakin, minä mietin niitä kaikkia ihmisiä, jotka eivät halua katsoa totuutta silmiin. Vaikka ilmastonmuutos olisikin jokin tieteen väärinymmärrys, se ei silti tarkoita sitä, että meillä on oikeus elää kuin huomista ei olisi. Siivoa jälkesi, pidä ympäristösi siistinä, muuhun et voi vaikuttaa.
Entä ne kiinalaiset? Mitä niistä? Emme voi vaikuttaa kiinalaisiin, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä itse teemme. Voimme näyttää esimerkkiä, näyttää tietä. Voimme tehdä tulevaisuuden, jossa kaikilla on hyvä olla. Ei saastuttava auto, pikamuoti tai kasa kiinalaista muovia tee meistä onnellisia, onnellisuus on sisäpiirin keikka, ei yritetä ulkoistaa sitä tavaraan, jooko?
*
Noin 15-vuotiaana päätin, että en syö mitään, mitä en voi itse tappaa ruuaksi. Eläinperäisestä ravinnosta syötäväksi minulle jäi kala, maito ja kananmuna. Tämän päätöksen tein puhtaasti eettisistä syistä. Nyt 28 vuotta myöhemmin olen päättänyt kokeilla täysin vegaanista ruokavaliota.
Halu jättää eläinperäiset tuotteet on kytenyt jo pitkään, useita vuosia, mutta en ole uskaltanut lähteä sille tielle ilman, että olen asiaa tarkastellut monesta eri näkökulmasta. Kun 90-luvulla aloin kasvissyöjäksi, ei kaupoissa juuri ollut kasvisruokia. Moni onkin kysynyt minulta, mitä minä oikein syön, kun en syö lihaa. Nykypäivänä valinnanvaraa on enemmän kuin runsaasti: maitotuotteet voi korjata kasviperäisillä "maito"tuotteilla: on kasvimaito, -kermaa, -juustoa ja joka kermaviiliä. On kasvijogurttia ja vanukasta sekä minulle elintärkeää kasviperäistä JÄÄTELÖÄ (mikä on muuten mielestäni hyvää, kokeilkaa vaikka Ben&Jerryn vegaanijäätelöitä!) Kaiken, mitä on tehty lihasta, saa kasviksista tehtynä versiona. Uskokaa pois: nykyiset vegaanimakkarat ovat NIIN paljon parempia kuin 90-luvun kammottavat soija(jauho)nakit.
Syötävää siis on. Mutta entä terveys? Raudanpuutteesta ja IBS vaivoista kärsivänä pelkään ehkä eniten sitä, aiheutanko keholleni enemmän haittaa. Omassa kirjahyllyssäni on kolme kirjaa, joissa vakuutetaan veganismin sopivan myös huippu-urheilijalle lajista riippumatta. Ne ovat hyvin vakuuttavia, varsinkin Vegan Athletes, joka esittelee ja haastattelee kymmenittäin eri lajien menestyneitä vegaaniurheilijoita ympäri maapalloa. (Ja kyllä, eniten heiltä kysytty kysymys on; Mistä sinä saat proteiinia? Öö... kasveista, joista eläimetkin sitä saavat?)
Vegaani voi olla urheilija: terve, vahva, nopeasti palautuva. Veganismi jopa voi antaa etuaseman: kehoamme ei ole suunniteltu lihansyöjäksi. Kasveista peräisin oleva ravinto sisältää enemmän ravinteita kuin eläinperäinen; myös rautaa!
Kasvisruokavalio ei ole niin yksipuolinen kuin uskotaan, päinvastoin. Nykypäivän ihmiset syövät enemmän lihaa kuin koskaa aikaisemmin historiassa. Aiemmin ruokavalio pohjautui erilaisille kasvikunnan tuotteille ja lihaa saatiin harvoin. Nykypäivän ihmiset elävä yltäkylläisyydessä ja silti näännytämme itsemme hengiltä yksipuolisella eläinperäisellä ruualla.
On vain opeteltava katsomaan toisella tavalla, mitä lautasella on. Onko siinä kuollut eläin vai kasvisruoka.
(Tiesittekö muuten, että lohi on yhtä älykäs kuin koiranpentu? Minä en. Laittaa katsomaan vähän uudella tavalla kesäisiä grillilohivartaita, vai mitä?)
No niin. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Tarkoituksenani ei ole syyllistää ketään siitä, mitä hän syö. Kuitenkin haluaisin todistaa sekä itselleni että maailmalle, että voin elää tervettä atleettista elämää ilman, että minun tarvitsee tehdä se jonkun toisen elämän tai tulevien sukupolvien kustannuksella. Siksi julistankin alkaneeksi #vegaanihaaste.
Se alkaa sillä, että selailee vegaanireseptejä ja katselee kaupassa muutakin ruokaa kuin kanaa ja riisiä. Mitä värikkäämpi ruokavalio, sitä enemmän siitä saa elimistölle tärkeitä ravinteita. Eikä tarvitse alkaa kokonaan vegaaniksi; voi syödä kerran viikkossa verilättyjen tilalta pinaattilättyjä. Ei tarvitse olla totaalivalveutunut ituhippivegaani porkkananpurija, voi syödä ihan arkiruokaa, kuten aamulla kaurapuuroa ja jouluna porkkanalaatikkoa. Mitä enemmän kasvisruokaan tutustaa, sen enemmän löytää vaihtoehtoja. Tapamme muuttuvat hitaasti, mutta onneksi ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla, riittää kun muuttaa yhden aterian viikossa.
Minä lupaan päivittää, miten minun vegaanihaasteeni etenee. Tämän viikon olen lähinnä kartoittanut maitotuotteita korvaavia kasvisvaihtoehtoja, koska rahka. on. hyvää. Kananmuna ja kala eivät tuota niin paljon päänvaivaa.
Lupaan kertoa rehellisesti, näännynkö nälkään vai kasvaako haba. Ainakin voin katsoa silmiin jokaista ihimisenalkua, joka haluaa tietää, teemmekö me aikuiset kaikkemme, jotta meidän lapsillamme olisi ihmisille elinkelpoinen planeetta.
Kommentit
Lähetä kommentti