Kehopositiivisuus

Minä ja kaverini istumme kivellä. On kesä ja minä en ole edes koulussa. Kaverini on minua kolme vuotta vanhempi ja minun mielestäni hurjan iso. Hänen kaverinsa tulee luoksemme ja isommat tytöt nostavat paitaansa vertaillakseen mahojensa ulkonäköä. Lasketaan mahamakkaroita, tai oikeastaan kahdella muulla tytöllä ne ovat vain ihopoimuja. Minäkin nostan paitaa. Paitani alla on kaksi makkaraa, joiden välissä on napa. Minun mahamakkarani! Minä sanon ylpeänä, koska minulla on kaikista suurimmat ja hienoimmat mahamakkarat. Kaksi isompaa tyttöä alkavat nauraa. He osoittavat minua sormellaan ja pilkkaavat rulliani. Tuo on läskiä! Minä vedän paidan alas ja poskia kuumottaa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin, minä kuulen yhä naurun ja pidän aina pitkää paitaa tai tunikaa. Minun mahamakkarani eivät muille enää näy.

Mitä ihmettä kehopositiivisuus on? Osa luulee, että kehopositiivisuus on sitä, että ihannoidaan ylipainoisuutta, mutta tätä sillä ei tarkoiteta.

Kehopositiivisuus on kehorauhaa, lupa olla hyväksytty ja rakastettu ihmisenä ulkonäöstä huolimatta.

Meitä on tässä maailmassa niin erilaisia; pituus, paino, väritys, mittasuhteet ja kasvojen piirteet vaihtelevat. Valitettava tosi asia on, että huolimatta ihmiskunnan moninaisuudesta, meillä on kuitenkin tiettyjä kulttuurisia ihanteita, joiden mukaan ihmisiä arvotetaan ja joiden mukaan tehdään olettamuksia ihmisen kyvyistä. Kauneusihanne vaihtelee 10-20 vuoden sykleissä, joten on hyvää tuuria, jos sattuu syntymään kehoon, joka on omana elinaikana muodikas.

On fakta, että ylipainoinen ihminen voi olla ihan yhtä terve tai jopa terveempi kuin normaalipainoinen, mutta OLETETAAN, että ylipainoinen on aina sairas. Vaikka tiedetään, että ylipaino altistaa joillekin sairauksille, ei silti yksilön terveyttä voi arvata pelkän BMI:n mukaan. Tiedän ylipainoisen ihmisen, jolle lääkäri intti verenpaineesta, vaikka hänen verenpaineensa ja kolesteroliarvonsa on aina ollut normaal. Tiedän myös laihoja ihmisiä, jotka joutuvat syömään kolesterolia alentavaa lääkitystä. Jopa lääkäri uskoo ennemmin ennakkoasennettaan kuin mittaustuloksia, kuinka meidän muiden pitäisi osata olla olettamatta?

Ihmisen painosta ei tehdä arvauksia vain terveyden suhteen, mutta myös hänen luonteenlaatunsa suhteen. Ylipainoista pidetään laiskana ja kykenemättömänä hillitsemään itseään. Tutkimusten mukaan jopa työnhaussa ylipainoinen ohitetaan, koska ennakkoluulot istuvat niin tiukassa.

Kognitiomme on laiska ja siksi ajattelutapaamme kuuluu vetää mutkat suoriksi. On helpompi olettaa ihmisen ulkonäön perusteella asioita, kuin käyttää aikaa ja vaivaa tutustuakseen häneen. Ensisilmäyksellä tehdyt olettamukset huijaavat ja aivoille on vaikea opettaa uutta. Tästä johtuu esimerkiksi se, miksi ihmiset sortuvat helposti rasistisiin ja syrjiviin ajatuksiin. Ihmiset on helppo niputtaa ulkoisen perusteella. Menisi liikaa aikaa opetella tuntemaan jokainen erikseen (kuten pitäisi) ja aivomme haluavat päästä helpolla.

Kehopositiivisuus ei siis ole ylipainon ihannointia, vaan halua syrjintävapaaseen yhteiskuntaan, jossa ei oleteta ulkonäön perusteella ja jossa jokainen saa tilaisuuden osoittaa arvonsa oman toimintansa kautta.

Satojen kitudieettien jälkeen olen onnistunut ja taikonut mahamakkarani lähes olemattomiin. Peilistä minua katsoo yhä sama pullakka tyttö, mutta vaaka näyttää sitä lukemaa kuin halusin. Vielä voisi ehkä laihduttaa pari kiloa, ihan vain varalta. Ensimmäistä kertaa elämässäni miehet kääntyvät katsomaan perääni. Jopa lääkäri sanoo, oletpa sinä laiha. Valokuvaaja sanoo, että olen hyvässä kunnossa - ikäisekseni. Niin, nyt kun läski on poissa, on aika alkanut uurtaa kasvojani.

Olen laihduttanut neljäkymmentä vuotta, vihannut kehoani, joka ei suostu toimimaan, kuten kehon pitäisi. Makkarat eivät koskaan katoa. Vaikka niitä ei nyt näkyisi, ovat ne silti aina läsnä. Pidän yhä pitkää paitaa.

Yksi mies kehuu, kuinka hyvältä kehoni näyttää, ja kysyy sitten, miksi en ajele karvoja reisistäni. Silitän reisien vaaleaa karvaa. Luulin, että sitä ei edes huomaa.

Minä kaiverran lihaani ja muovaan sitä kivulla, revitytän karvat irti juurineen, piirrätän ihoon tatuoijalla kuvioita, teen salilla toistoja toistoja toistoja kunnes en enää jaksa. Se voittaa, joka jaksaa painaa kipua vastaan, tehdä yhden toiston enemmän kuin kilpakumppani, sanoo iso-Arska. Minä haluan sen viimeisen toiston, yhden toiston enemmän. Olen kuin Eläintenvallankumouksen Jysky, joka painaa päänsä tanaan ja sanoo "Minä teen lujemmin töitä".

On olemassa naisia, jotka ovat voittaneet geenilotossa ja joille tarjotaan maailma hopeatarjottimella heidän kauneutensa tähden. He ovat 2000-luvun Troijan Helenoita, heidän vuokseen miehet sotivat ja maailma palaa. Sitten on sellaisia kuin minä. Näkymättömiä lapsia, jotka selaavat ig:tä ja aikakauslehtien kiiltäviä sivuja. Missään ei ole sellaisia mahamakkaroita kuin heillä, paitsi... tulee sana kehopositiivisuus ja yllättäen meillä on sellaisia kuin Celeste Barber, naisia, jotka kapinoivat yhteiskuntajärjestystä vastaan ja nostavat paitansa. Katsokaa minun mahaani!

Antakaa meille meidän kehorauhamme, nähkää hyvä meissä kaikissa. Me tiedämme meidän virheemme, olemme laskeneet jo jokaisen ylimääräisen leuan, jokaisen maharullan, jokaisen rypyn, jokaisen harmaan hiuksen. Kehorauha on sitä, että sinun ei tarvitse osoittaa sormella minua, eikä tehdä olettamuksia itsehillinnästäni tai luonteenlaadustani. Ole 40 vuotta laihdutuskuurilla ja tule sitten kertomaan minulle, millaista on jatkuvasti epäonnistua, mutta silti jatkaa yrittämistä. Millaista on kokea pilkkaa vierailta ja tutuilta niin, että sanat viiltävät kuin lasi, asettuvat ihon alle asumaan ja sattuvat vielä vuosien jälkeen.

Anna minulle rauha olla kehossani keskeneräinen, rikkinäinen ja epätäydellinen. Sitä on kehopositiivisuus.

 

Linkkivinkki: Yleareena Jenny+