Vinkkejä tehokkaampaan palautumiseen

Olen kuvitellut osaavani palautua rasituksesta. Olen luullut, että uupumiseni johtuu ulkoisista tekijöistä, joihin en voi itse vaikuttaa. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun en palaudu...

Ruuhkavuosia elävä keski-ikäinen nainen tässä, moi! Jos jossain asiassa olen hyvä, se on itseni uuvuttaminen. Olen todella taitava keksimään elämääni kaikenlaista kivaa ja sen lisäksi elämällä on tapana tarjoilla kaikenlaisia ylläreitä aina pienistä harminaiheista (kuten auton hajoamisista) isoihin traumoihin (kuten läheisen menetys). Koskaan ei voi tietää, mitä nurkan takana odottaa, mutta se olen huomannut, että harvemmin se on kermakakku lautasella, yleensä se on kermakakku päin pläsiä eikä se ole oikeastaan edes kermaa vaan pas...

Koska olen ratkaisukeskeinen ihminen, pyrin ensi kädessä aina purkamaan kaikki ongelmani osiin ja katsomaan mitä asialle voi tehdä. Tai tarkemmin sanottuna saan ENSIN itkupotkukilariraivarit ja sitten alan miettiä, miten näistä kusisista sitruunoista tehdään tällä kertaa mehua.

Noin vuosi sitten minulla alkoi olla ongelmia niskan kanssa, joten menin työterveyslääkärille, mistä sain lähetteen fysiatrian polille. Siellä niska kuvattiin ja tutkittiin tarkkaan eikä mitään suoraan oireitani selittävää löytynyt. Seuraavaksi sainkin ajan OYSin krooniseen kivunhoitoon erikoistuneelle psykologille. Nauroin, että tätä tämä lääkärien ammattitaito on: kun vikaa ei löydetä kehosta, vika on silloin päässä.

Ensimmäisellä käynnillä psykologi kysyi minulta, miten palaudun ja rentoudun.

Tyhmä kysymys. Istun sohvalla. Ihan liikaa. Olen huono ja laiska ihminen. Onneksi myös palaudun salille, koirien kanssa lenkillä ja tanssitunneilla. Tai lukemalla kirjaa. Tai tekemällä jotain.

Jätin kertomatta, että en ole moneen vuoteen tuntenut olevani lomalla tai rentoutunut kunnolla. Aina on kauheana tekemistä, pitkä to do -lista ja monta kohtaa raksittavana. Vaikka ei ole töitä, on kaikenlaista. Mitäs näitä ruuhkavuosia puskevilla nyt on, lapsia, eläimiä, vanhenevia sukulaisia, siivousta, auton huoltoa, loputtomia automarkettien käytäviä... Käytännössä rentoudun selaamalla puhelimesta somea kassajonossa.

Psykologi kysyi, onko mind fulness minulle tuttua.

On tietysti. Olen käynyt ihan kurssitkin.

Teetkö harjoituksia?

No ei ne enää auta. Aluksi ne tuntui tosi kivoilta, mutta emmäenäätiiä...

Sain kotiläksyksi sovelletun rentoutuksen tehtäviä. Mun mielestä harjoitukset oli ihan pölijiä. Niissä puristellaan kättä nyrkkiin ja hengitellään. Mutta tein harjoitukset kuitenkin. Lupasin nimittäin OYSin fysiologille, että tanssin vaikka alasti keskiyöllä kynttilän ympärillä, jos siitä on jotenkin apua niskakipuihin. Ja käden puristaminen nyrkkiin on huomattavasti vähemmän vaivaannuttavaa, varsinkin muulle perheelle.

Tavattiin psykologin kanssa etänä monta kertaa ja sain aina uudet harjoitukset. Nyt perjantaina oli viimeinen seurantakerta ja vaikka olin ollut skeptinen harjoitusten suhteen, saatoin nyt todeta, että särkylääkkeiden käyttöni on oikeasti vähentynyt sovelletun rentoutuksen ohjeilla ja mikä tärkeintä: suhteeni kipuun on muuttunut.

Tämä johti minut suuren oivalluksen äärelle. Olen aina kuvitellut, että fyysinen palautuminen riittää palauttamaan koko kehon. Eli kun käyn välillä hierojalla / fysioterapeutilla / kylpylässä tai sitten vaan makaan puolitajuttomana sohvalla, niin tämä riittäisi.

Mutta ei, ei riitä.

Mitä nimittäin teen sohvalla? Katson televisiota, räplään kännykkää, juttelen perheejäsenten kanssa, murehdin ensi kuun sähkölaskua... mikä tässä on palauttavaa? Luon itselleni illuusion rentoutumisesta, mutta en rentoudu oikeasti.

Ei riitä, että keho rentoutuu, myös hermoston ja aivojen on rentouduttava.

Siksi on välillä oltava virikkeettömiä hetkiä.

Wow.

Mun pitää alkaa ajatteleen mun palautuminen ihan kokonaan uusiksi. Ongelma ei ole mun lihaksissa, vaan sittenkin... päässä...

Perhana.

 

PS. Jätän tarkoituksella pois tästä lääketieteellisen puolen, koska en ole lääkäri, vaan pohdin näitä asioita ihan kokemuspohjalta. Meditoinnin ja mind fulness -harjoitusten vaikutuksesta aivokemiaan on kuitenkin vakuuttavia todisteita.

Kirjallisuutta aiheesta:

Burch, Vidyamala: Mindfulness ja terveys : käytännön opas kivun ja stressin lievittämiseen sekä hyvinvoinnin palauttamiseen (2016)

Virtanen, Anniina: Psykologinen palautuminen (2021)

 

Vähän eri aiheesta, mutta varsinkin työuupumuksesta kärsiville suosittelen:

Uusitalo-Arola: Uuvuksissa (2019) ja Suunnassa (2022)